Reilu vuosi sitten, tein elämäni raskaimpia päätöksiä ja päästin rakkaan ponini laukkamaan vihreille laitumille, eli Sandyn. Sandy kerkesi minulla on n. 10 vuotta. Siihen siis mahtui paljon lapsuusmuistoja ja poni opetti miltä voiton huuma tuntuu, miltä tuntuu laukata täysiä maalilinjan yli puhtaan radan jälkeen ja myös sen, miltä tuntuu maistaa kentän hiekkaa. Sandy oli mulle se elämäni poni.Sandy oli maailman kultaisin poni. Sandyn hauta on tallin takana ihan spesiaali paikalla, joten sinne tulee vietyä kynttilä harvasen päivä. Aluksi en kestänyt kävellä edes talliin ja kääntää päätä tyhjään karsinaan päin. Aina kun toin Milan sisälle, se pysähtyi tuijottamaan tyhjillään ammottavaa karsinaa ja hirnumaan sinne, se oli jotenkin sydäntäraastavaa. Alhaalla oleva kuva on viimeinen kuva meistä, juuri sinä päivänä kun poni pääsi laukkailemaan vihreille laitumille♥
Eikä se suru vielä siihen loppunut. Useimmat varmasti tiesivät, että asiat Milan kanssa oli välillä todella hyvin ja päästiin kesällä 2016 hyppäämään hienoimpia ratoja ikinä Kuopion aluekisoissa 100 & 110cm luokat. Mut sitten yhtäkkiä kesän jälkeen, Mila ei mennyt enää puomin yli ja oli tosi haluton liikkumaan. Se pystyyn hyppiminen alkoi olla jo vaarallista. Mila meni ainoastaan silloin hyvin ilman riehumista, kun mentiiin ilman satulaa. Milalle vaihdettiin satulaa tosi paljon, eikä sillä ollu vaikutusta. Mitään ulospäin näkyvää vammaa ei näkynyt. Tosin sillä aina oli selkä todella herkkä. Mietittiin pitkään lähdetäänkö sitä tutkimaan sitä selkää enemmän ja mahdollisesti arvokkaisiin leikkauksiin. Tätä mietittiin todella pitkään ja hartaasti. Tulin tulokseen, että entä jos se sen pitkän tauon jälkeen ei siltikkään parane? jos Milasta ei vaan ikinä tulisi estehevosta? Miksi muuten se nopea hevonen oltaisiin myyty pois ja lopettanu laukkahevosen uran? Laukkahevosillahan eläkeikä on 10v. Silmiä arvataa varmasti se, että laukkahevosilla kilpaillaan jo 2-vuotiaana. Tulin siis siihen tulokseen, että en halua kaverille kipuja ja päästin Milan myös vihreille laituminne parisen kuukautta Sandyn lähdön jälkeen. Pitkään vielä jossittelin teinkö oikein vai en. Tämä asia on painanut pitkään harteilla.
©Aaveen.net
Kävin kokeilemassa monia hevosia siinä välissä. Mikään ei oikein tuntunu hyvältä ja kaikissa oli vähän jotain. Muistutuksena, olin siis haaveillu pikkulikasta asti valkoisesta estehevoseta. Yksi päivä sitten selaillessa, löysin sen. Pääsin sitten kokeilemaan hevosta tosi pian, kiitos rakkaan kummitädin, joka kuskasi ja lähti mun mukaan kokeilemaan! Kun näin sen hevosen, mä tiesin, että se se on. Menin selkään ja se fiilis vaan vahvistui. Hyppäsin, se tunne oli silloin sanoinkuvailematon. Seuraavalla viikolla oltiinkin jo matkalla kohti etelää. Siinä se sit oli, mun uusi hevonen Strenia eli Aasi! Kyllä, lempinimeltä Aasi, vaikka tamma onkin herttainen ja aivan ihana käsitellä ja ratsastaa. Aasilta löytyy luonnetta kun tarven vaatii, kiitos suvun. Tällä hevosella on superhieno hyppy ja niin älyttömän tarkka jaloistaan. Mutta millonka mä ostin hevosen joka olisi tasanen, en koskaan! Aasi osaa pelätä turhia ja nähdä pieniä vihreitä miehiä, ja kissoja ja vähän kaikkea.
Aasilla kuitenkin on nyt vähän ongelmana se, että on päässyt niskanpäälle. Eli kieltoja. Kunhan vaan kiukkuilee. Suinkaan ne kiellot eivät tule siihen esteen eteen vaan jo pitkän matkan päästä. Nyt ollaan muutamat radat menty ja rusettikin jopa saatu. Osa menny hyvin, osa ei niin hyvin. Korkeushan ei ole tälle ongelma. Treeneissä paljon koitettu löytää ongelmaan ratkasua. Ja kokoajan edistytään. Kyllä ensikausi näyttää jo paremmalta! :-)
Strenia eli Aasi on 13-vuotias FWB tamma. Isä on Kansas i.i Ramiro Z ja emä Garantie, e.i Garibaldi II.
Nyt matka siis jatkuu Aasin kanssa. Tervetuloa mukaan uudet ja vanhat lukijat!
