Pitkästä aikaan äiti suostui tulemaan kuvaamaan edes hetkeksi kentän reunalle, jotta edes pari kuvaa tänne saisin ja niin sain kuin sainkin nimenomaan ne pari kuvaa.
Meillä oli sunnuntaina Milan kanssa kunnon hyppypäivä, kun kentällä taas pääsi paremmin hyppäämään ja se oli lanattu ja pinta rikkoutunut hieman. Reenailut meni kaikinpuolin hyvin, koska vihdoin alkaa lähestymiset onnistua yhdessä nappiin ja rytmi säilyy. Myös iso askel on se, että laukka rullaa eikä Mila jännity ja jää pomppimaan paikoilleen ja se sattuu minun selkään, kun se pamauttaa minut satulaa vasten ja sitä kautta milskun selkään. Neidissä oli mukavasti virtaa ja hypyt kyllä tuntu erinlaisilta kuin vaikkapa vuosi takaperin. Ponnistusvoimaakin on lihasten myötä tullut julmettomasti lisää !
Milahan alkaa näyttää jo hevoselta hypätessään, mutta nuo karmivat jäljet lavoissa on kiitos loimen. Onneksi on talkkia joka auttaa. Mila on lähtenyt myös pikkuhiljaa enemmän itse imemään esteellä, eikä vain kiidä ja hyppää, kun hyvältä tuntuu. Se antaa myös minun ratsastaa sitä, ilman että se suuttuu ja vetäisee herneet nenukkiin. Eli paljon on edistystä tapahtunut 3 vuoden aikana!
Kuvassa myös näkyy, että meillä on panssari, jonka ei todettu auttavan Milaa yhtään, joten räyskämiset taitaa olla korvien välissä suurimmaksi osaksi. Ajateltiin siis, että panssari jakaisi sen paineen joka tulee normi satulavyöstä niin suuremmalle alueelle, mutta ei se siitä siis johtunutkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti